SF1_Squarespace.JPG
Buddha_Squarespace.JPG
dubrovnik_squarespace.JPG
dubrovnik_2_squarespace.JPG
kokko_squarespace.jpg
SF1_Squarespace.JPG

Digitaalinen Kuolema


SCROLL DOWN

Digitaalinen Kuolema


Tämä sivusto on rakennettu Aalto Yliopiston Taideteollisen korkeakoulun opinnäytetyön alustaksi. Työ tutki digitaalista jäämistöä ja sen palautumista omaisille käyttäjän kuoltua. Akateemisilta arvoiltaan työ ei ollut kummoinen, mutta se osui asiaan, jota harva oli silloin ajatellut ja sai siksi paljon huomiota. Opinnäytetyön jälkeen olen harrastuksen omaisesti seurannut, mitä maailmalla tapahtuu asian tiimoilla. Asiat ovat huomattavasti paremmalla tolalla, kuin mitä ne olivat 2011, mutta asian kehittymistä haittaa se, että ihmiset eivät noin pääpiirteittäin ole halukkaita ajattelemaan omaa kuolemaansa. Tämän sivuston tarkoituksena on levittää tietoa siitä, miten ensinnäkin omaan kuolemaan voi varautua noin digitaalisen omaisuuden osalta sekä toisaalta helpottaa omaisia oman kuoleman kohdatessa erityisesti digitaalisten palveluiden sulkemisessa ja digitaalisen omaisuuden palauttamisessa.

Violet 8.jpg

Opinnäytetyö

Opinnäytetyöni Aalto Yliopistoon kertoo siitä, mitä tapahtuu kaikelle sille virtuaaliselle omaisuudelle (tekstit, kuvat, vidoet, musiikki, e-kirjat ja jopa raha), joka on talletettu erilaisiin verkkopalveluihin, sen jälkeen kun aika sinusta jättää. 

Miten omaisesi saavat tämän omaisuuden takaisin jos he eivät edes tiedä, minne kaikkialle vainaja oli eläessään kirjautunut ja tallettanut virtuaalista omaisuutta.

plateau.jpg

Palvelut ja käytännöt

Internet on täynnä palveluita, joihin voi tallettaa blogi-kirjoituksia, kuvia, videoita, musiikkia ja jopa rahaa. Palveluiden käytännöt virtuaaliomaisuuden palauttamiseksi omaisille vaihtelevat laidasta laitaan. 

Tälle sivulle olen kerännyt suosittujen palveluiden käytäntöjä ja miten ne suhtautuvat käyttäjiensä kuolemiin ja voiko vainajan omaisuutta saada takaisin palvelulta omaisille.

wilderness.png

Maininnat ja lainaukset

Opinnäytetyöni on saanut huomiota mediassa, koska asiaa ei olla juuri aiemmin ajateltu, vaikka se koskettaa lähes jokaista.

Olen tälle sivulle kerännyt kaikki haastattelut, mitä olen antanut.

Buddha_Squarespace.JPG

Palvelut ja käytännöt


Palvelut ja käytännöt


Miten eri palvelut suhtautuvat käyttäjänsä kuolemaan? Miten omaiset saavat vainajan materiaalin poistettavaksi ja/tai talletettavaksi itselle, jos heillä ei ole vainajan tunnuksia käytettävissään?

Keräsin suurimmista sosiaalisen median palveluista heidän tarjoamansa käytännöt tälle sivulle.

Monissa palveluissa on ehto, että jos tiliä ei käytetä tiettynä aikana (ts. kirjauduta tiliin sisään) se poistetaan automaattisesti (jolloin myös siellä olevat tiedot, kuvat tai muu materiaali katoaa). Tämä vaihtelee palveluiden välillä kuukausista vuosiin tai voi olla, ettei tiliä poistetan koskaan, jos sitä ei erikseen pyydetä.

  • Mac OS 12 (Monterey)

    • Digitaalinen jäämistö -ominaisuus on lisätty uusimpiin Applen käyttöjärjestelmiin. Ominaisuuden kautta itse valitsemasi henkilöt pääsevät käsiksi Applen tiettyihin tuotteisiin ja tiedostoihin esim. valokuviin, musiikkiin, tilauksiin jne. kuoltuasi. Perijä voi pyytää käyttöoikeutta Applelta ja tarvitsee vain kuolintodistuksen ja pääsyavaimen, joka luodaan sillä hetkellä, kun perijä määritetään.

  • Facebook

    • Facebookin käyttäjän tilin voi joko poistaa tai tehdä ns. muistosivun. Muistosivun näkevät vain vainajan ne Facebook-ystävät, jotka olivat ystäviä ennen kuin hänen Facebook-profiilinsa muutettiin muistosivuksi. Muistosivulta poistetaan kaikki muu tieto paitsi "seinä", jonne ystävät voivat jättää hyvästejä. 

    • Profiilia voi pyytää muutettavaksi muistosivuksi tai poistettavaksi täältä: https://www.facebook.com/help/contact/305593649477238

  • LinkedIn

    • Kuolleen käyttäjän LinkedIn-profiilin voi pyytää poistettavaksi periatteessa kuka tahansa tämän LinkedIn-ystävä. LinkedInille tulee toimittaa kuolleen käyttäjän nimi, viimeisin työpaikka, ilmoittajan suhde vainajaan sekä vainajan LinkedIn-profiilin URL-osoite.

    • Lisää tietoja täältä: http://help.linkedin.com/app/answers/detail/a_id/2842

  • Netflix

    • Netflixillä ei näytä myöskään olevan minkäänlaista kaavaketta kuolleen käyttäjän tilin deaktivoimiseksi. Prosessi täytyy siis aloittaa ottamalla yhteyttä Netflixin asiakaspalveluun. Verkossa löytyy keskustelu, jossa henkilöllä on ollut vaikeuksia keskeyttää appiukkonsa tilaus, mutta oletettavasti tämä on todennäköisesti vain yksittäistapaus.

    • Joka tapauksessa tilaus keskeytyy, kun vainajan luottokortti suljetaan.

    • http://www.cafemom.com/group/advice/forums/read/17096577/He_died_and_netflix_wont_cancel_the_account

  • Viaplay

    • Viaplay toimii samoin kuin Netflix eli ei varsinaista käytäntöä ilmoitettu. Prosessi täytyy aloittaa asiakaspalvelun kautta. 

  • Google/Gmail

    • Googlella on laadittu toimintaohje, jos kuolleen käyttäjän tiliin halutaan päästä käsiksi. Ilmoittajan täytyy lähettää Googlelle mm. omat henkilötodistuksen, kuolintodistuksen ja vainajan ilmoittajalle lähettämän sähköpostin otsikkotiedot. Google omien sanojensa mukaan miettii tapauskohtaisesti voiko vainajan tietoja ilmoittajalle luovuttaa.

    • https://support.google.com/accounts/answer/2842525?hl=fi

    • Google on luonut myös ns. tilin käyttämättömyyden hallinta -sovelluksen, jolla välttää ikävän prosessin kokonaan. Tässä annetaan esim. puolisolle tai luotetulle ystävälle oikeus päästä käsiksi tiliisi oman kuoleman jälkeen. Tästä lisää tietoa täällä: https://support.google.com/accounts/answer/3036514?hl=fi&ref_topic=3075532

  • DNA/Welho & Sonera & Elisa

    • Kotimaiset palvelut ovat siitä paremmassa asemassa, että he pystyvät tarkistamaan käyttäjiensä statuksen vertaamalla asiakasrekisteriään Väestörekisteriin ja saada sitä kautta tiedon, jos heidän asiakkaansa on menehtynyt.

    • Asia ratkeaa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. 

    • http://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/omistussuhteen-muutos-kuollut-omistaja/

  • Applen pilvipalvelu

    • Applen pilvipalvelun (iCloud) ehdoissa lukee: “You agree that your Account is non-transferable and that any rights to your Apple ID or Content within your Account terminate upon your death.” Eli periaatteessa vainajan iCloudiin tallettettuun materiaaliin ei pääse kukaan käsiksi.

  • iTunes

    • iTunesista ostetut kirjat, leffat ja musiikki eivät varsinaisesti ole käyttäjän omia, vaan ne ovat ikään kuin lainassa tai leasing-sopimuksella elämäsi ajan. Näin ollen kun käyttäjä kuolee, tämä kokoelma palautuu iTunesille. Eli iTunesista ostettu materiaalia ei pysty siirtämään toiselle henkilölle.

  • Kuvat.fi

    • Viimeksi kun asiaa kysyin, ei pyyntöjä poistaa kuolleiden käyttäjien tilejä ollut tullut. Mutta jos näin tapahtuu, ne käsitellään tapauskohtaisesti, mutta lähtökohtaisesti (yksityisiä) kuvia ei anneta omaisille. Julkiset kuvat ovat julkisia muutenkin eli ne omaiset voivat kopioida itselleen muutenkin.

  • Veikkaus

    • Veikkaus vertaa omaa asiakasrekisteriään väestörekisteriin 3 kuukauden välein ja jos he huomaavat käyttäjänsä kuolleen, he palauttavat tämän asiakastilillä olevat varat takaisin tämän pankkitilille.

  • Ray

    • Veikkaus vertaa omaa asiakasrekisteriään väestörekisteriin 3 kuukauden välein ja jos he huomaavat käyttäjänsä kuolleen, he palauttavat tämän asiakastilillä olevat varat takaisin tämän pankkitilille.

  • PayPal

  • Pokerisivustot

    • Verkko on täynnä erilaisia pokerisivustoja, joissa pelataan oikeasta rahasta. Toimijoita on varmasti laidasta laitaan, rehellisiä ja vähemmän rehellisiä. Koska Suomessa on uhkapeleissä monopoli Veikkauksella, RAY:llä ja FinTotolla, kaikki pokerisivustot joutuvat toimimaan muista maista käsin Suomeen. Tämä aiheuttaa myös sen, että nämä palvelut toimivat sen maan lakien mukaan, missä heidän palvelunsa sijaitsee mikä tarkoittaa yleensä selkeästi heikompaa asiakkaan asemaa. Erityisesti pokerisivustojen kanssa kannattaa olla tarkkana, että salasana on esim. toisen perheenjäsenen tai luotetun ystävän tiedossa, että rahat saadaan helposti palautettua pokeritililtä takaisin omaan hallintaan. Muuten voi olla vaarana, että rahat, joita voi pokeritileillä olla vaikka satojatuhansia, jäävät sille tielleen.

  • BITCOIN & MUUT KRYPTOVALUUTAT

    • BitCoinin ja muiden kryptovaluuttojen periaatteisiin kuuluu täysi anonyymiys. Toisin sanoen kukaan ei voi saada selville kuka omistaa ja kuinka paljon BitCoin-virtuaalivaluuttaa ellei omistaja itse kerro. Tämä tarkoittaa myös, että monia perinteisen kaltaisia "olen unohtanut salasanani" -palveluita ei ole olemassa. Näin ollen palveluun on olemassa yksi ja vain yksi salasana, jolla pääsee käsiksi virtuaalivaluuttaan. Jos tämän salasanan hukkaa (tai se menee vainajan mukana hautaan) ei ole mitään keinoa, millä ne voidaan pelastaa.

      • Yllä oleva siinä tapauksessa, että vainajalla oli nk. oma kryptolompakko. Jos sen sijaan hän käytti lompakkopalveluita, kuten esim. Kraken tai ConMotion, voi omaisuutta lähteä perimään niiden asiakaspalveluiden kautta. Kts. Kraken-palvelun ilmoitus.

    • On siis erittäin tärkeätä, että salasana on jollain keinoin keksittävissä tai palautettavissa mieleen, ilman että se on kirjoitettu paperille tai että ulkopuoliset voisivat sen keksiä.

dubrovnik_squarespace.JPG

Maininnat ja lainaukset


Maininnat ja lainaukset


Lainauksia ja mainintoja

Artikkeleita, joissa minua on haastateltu tai opinnäytetyötäni on referoitu. Osassa artikkeleita referoidaan toisen julkaisun tekemää juttua aiheesta.

dubrovnik_2_squarespace.JPG

Asian vierestä


Asian vierestä


Koska tämänkin asian ympärillä pyörii kaikenlaista mielenkiintoista, niin päätin tehdä vielä oman sivunsa "asian vierestä" -linkeille, jotka täydentävät aihetta.

3.3.2019 Vainajan sähköpostitilin sulkeminen on tehty vaikeaksi
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006020983.html?share=4a0a7ec511b6f541b5c350f425561c70

01.03.2015 Maikkari julkaisi artikkelin digitaalisen perinnön jakamisen vaikeudesta
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/digitaalisuus-pirstaloinut-omaisuuden-testamentin-tekeminen-entista-vaikeampaa/4825578

22.9.2014 Talouselämässä oli artikkeli siitä, miten laiskoja suomalaiset ovat tekemään testamentteja. 
http://www.talouselama.fi/uutiset/kuolemaan+ei+varauduta++tutkimus+vain+10+suomalaisista+tehnyt+testamentin/a2267047?service=mobile&page=1&fullsite=true

15.3.2014 The Kansas City Star -lehdessä Rick Montgomery kirjoitti artikkelin aiheesta "People who die can be virtually immortal in social media". (Kiitos Raimo linkistä) http://www.kansascity.com/2014/03/15/4892584/people-who-die-can-be-virtually.html 

Yazmine Rautavaara Metropoliasta on tehnyt opinnäytetyön omaani sivuten Digitaalisesta kuolemasta nimenomaan Facebookissa. Lähteinä oli mm. Anna Haverisen ansiokas tutkimus sekä Imagen artikkeli, jossa myös oma työni mainitaan. 
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/65154/Yazmine_Rautavaara.pdf?sequence=1

Mikrobitissä on artikkeli nimeltä Digitaalinen Kuolema ja joka perustuu Urpo Kankaan uuteen kirjaan Digitaalinen jäämistövarallisuus. 
http://www.mbnet.fi/artikkeli/lehti/pdf/digitaalinen_elama_11_2013

Helsingin Yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas on tutkinut jäämistövarallisuutta laajemmin ja kirjoittu tutkimuksistaan kirjan: Digitaalinen jäämistövarallisuus.
http://www.investori.com/j/sijoituskirjat/181-digitaalinen-jaamistovarallisuus

How to Manage Your Digital Afterlife. Artikkeli Scientific American -julkaisussa. (Kiitos vinkistä Matti)
http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=how-to-manage-your-digital-afterlife&WT.mc_id=SA_Facebook

Testamentin tekoa ei pidä jännittää, Ylen artikkeli aiheesta, joka koskettaa myös digitaalisen maailman omaisuutta. Perinteisellä testamentilla voit yhtä laillla jakaa digitaalisen omaisuutesi kuin fyysisenkin.
http://yle.fi/uutiset/testamentin_tekemista_jannitetaan_turhaan/6862673

Google julkaisi "luotettu ystävä" palvelun, jolla voit määrittää mm. luotetun ystävän, joka puolestasi tekee toivomasi toimenpiteet kuolemasi jälkeen. Aivan ehdoton palvelu etenkin niille, ketkä käyttävät esim. Gmailia säännöllisesti!
https://www.google.com/settings/u/0/account/inactive

Uusi palvelu on avattu, joka kertoo miten eri tilit suljetaan: justdelete.me
http://justdelete.me/

18.7.2013 The Economist kirjoitti artikkelin aiheesta: "Who owns your data when you're dead?"
http://www.economist.com/blogs/economist-explains/2013/07/economist-explains-12?fsrc=scn/fb/wl/bl/ee/ownsdatadead (Kiitos Allanille linkistä)

1.10.2012 Yle Uutiset: Vanhemmat eivät pääse katsomaan kuolleen tyttärensä Facebook-viestejä
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/facebook-ja-tuomari-samaa-mielta-vanhemmat-eivat-saa-kuolleen-tyttarensa-viesteja

22.11.2012 Yle Uutiset: Kotietokone on hanaka perintökalleus. Artikkeli käsittelee samaa problematiikkaa, mitä itsekin käsittelin opinnäytetyössäni.
http://yle.fi/uutiset/kotitietokone_on_hankala_perintokalleus/6378476

10.08.2012 Kauneus ja Terveys: Tutkija Anne Haverista on haastateltu omaa aihettani sivuavasti Kauneus ja Terveys -lehden numerossa 10/2012. Argumentit kuulostivat paljolti samoilta, kuin mitä itsekin olen asiasta kertonut.
http://www.kauneusjaterveys.fi/artikkeli/meileja-kuoleman-takaa

Ilta-sanomat: DNA lähetti vainajalle tervetuloa takaisin -kirjeen: 
http://www.iltasanomat.fi/digi/dna-lahetti-kirjeen-kuolleelle-toivottavasti-palaatte-pian-asiakkaaksemme/art-1288443396011.html?ref=hs-tf-promo4

Marko Hamilon blogipostaus digitaalisesta identiteetistä:
http://www.tiede.fi/blog/2011/07/13/mihin-digitaalinen-identiteetti-joutuu-kuoleman-jalkeen

Nathan Hammondin blogipostaus digitaaliesta identiteetistä:
http://nathanhammond.com/on-digital-identity-technology-dependents-and-death

Jed Brubaker pohtii digitaalista identiteettiä:
http://www.jedbrubaker.com/death-and-the-social-network-the-persistence-of-digital-identity/

Paperitähtiä -blogin kirjoitus Digitaalinen elämä ja kuolema:
http://joulunveli.wordpress.com/2012/02/04/digitaalinen-elama-ja-kuolema/

MikroPC:n artikkeli Näin varaudut kuolemaan sosiaalisessa mediassa:
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/nain+varaudut+kuolemaan+sosiaalisessa+mediassa/a515852?service=mobile&page=4

Suomalaisen Kuolemantutkimuksen seura:
http://kuolemantutkimus.com/tag/helsinki/

Cliente-blogin kirjoitus Digitaalinen omaisuus muistokirjoituksen jälkeen:
http://www.cliente.fi/2012/01/25/digitaalinen-omaisuus-muistokirjoituksen-jalkeen/

Rami Aaltosen blogipostaus aiheesta:
http://ramiaaltonen.fi/2012/02/digitaalinen-omaisuus-jalkipolvien-ulottumattomissa/

Voicen artikkeli kirjesalaisuudesta tekstiviestien osalta:
http://www.voice.fi/uutiset/suhteet/sorrutko-parisuhteessasi-tahan-yleiseen-temppuun-teet-rikoksen/4/36088

MTV3.fi haastatteli Petteri Järvistä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/asiantuntija-neuvoo-varaudu-virtuaalikuolemaasi/2012/02/1496811
Hyvin paljon samoja asioita, mitä omassa opinnäytetyössäni samoista esimerkeistä lähtien.

Keskustelua Näkökulma.net -sivustolla digitaalisesta testamentista:
http://nakokulma.net/index.php?topic=9149.0

Mikrobitti kertoo digitaalisesta testamentista:
http://www.mbnet.fi/artikkeli/net_nyt/digitaalinen_testamentti

Savon Sanomissa oli artikkeli siitä, miten digitaaliset kuvat eivät välttämättä säily jälkipolville:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/digikuva-ei-kulkeudu-museoihin/1237648

Bruce Willis aikoo haastaa Applen oikeuteen, koska ei voi antaa netistä laillisesti ladattua musiikkiaan perintönä lapsilleen:  http://www.iltalehti.fi/digi/2012090316032855_du.shtml

Kela väitti miehen kuolleen: esimerkki mitä voi tapahtua digitalisoidussa maailmassa.
http://www.ess.fi/?article=388078

Anna Haverisen blogista: TEDxAmsterdam 2012 PIPS: Lab Diespace (kiitos vinkistä Olli Manninen)
http://bittiavaruuteen.wordpress.com/2013/02/25/tedxamsterdam-2012-pips-lab-diespace/

Google julkaisi digitaalisen testamentin! Nyt kaikki tekemään oma!
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/googletilin+sisallon+voi+nyt+testamentata/a893784

"Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa"
http://www.hs.fi/sunnuntai/Kuollut+mies+mainosti+Veikkausta+Facebookissa/a1369450739083?jako=1c83d6891a0be8bd836fcd195dd0406d

kokko_squarespace.jpg

Kirjoittaja & yhteystiedot


Kirjoittaja & yhteystiedot


Pii Paappanen

Pii Paappanen

 

Koulutus

  • Taiteen maisteri
    Aalto Yliopisto, 2011

  • Medianomi (AMK)
    TAMK, 2005

Ota yhteyttä!